2.9.2009, klo 16.40, Esa, Kyoto

Temppelihomppelivuori (kuulemma Diamonji-yama)

Aionpas tässä nyt vähän blogailla mukavassa huoneessa kiotolaisessa ryokanissa (perinteinen japanilainen majatalo) muiden ollessa kaupungilla pyörimässä. Itse en vaan jaksanut lähteä minnekään tässä vaiheessa koulutusta.

Allright. Kiotossa ollaan oltu jo pari päivää ja onhan tässä kaikenlaista hienoa ehtinyt jo tapahtua. Kaupunkiin päästiin mukavasti hienolla Hikari-junalla, joka kiidätti meidät Osakan kautta tänne historialliseen cityyn. Kioto on Japanin kuuluisimpia kaupunkeja johtuen sen vanhoista temppeleistä ja pyhätöistä, joista toistakymmentä on Unescon maailmaperintölistalla. Ihme kyllä kaupunkia ei pommitettu sodan aikana kuten muita suuria japanilaiskaupunkeja, joten kaupungin ilme on hieman vanhemman ja alkuperäisemmän näköinen kuin esimerkiksi Hiroshimassa.

Ensimmäiset kaksi yötä vietimme erittäin mukavassa hostellissa rautatieaseman lähistöllä. Ensimmäinen ilta kaupungissa meni rauhallisesti syömisen ja käppäilyn merkeissä. Päästiin muuten vihdoin syömään oikeaa sushia! Aivan taivaallista! Paitsi Ollin mielestä, koska mies ei syö sushia ollenkaan. Oli miten oli, ravintolakeikan jälkeen Olli palasi hostellille hoitamaan tietoliikenneasioita ja chattailemaan Terhin kanssa, kun me muut painelimme Peltsin opastuksella vanhalle Geisha-alueelle kaupungin keskustan tuntumaan. Gion-niminen alue oli kyllä todella viehättävä vanhoine puutaloineen ja kapeine kujineen, juuri sellainen kuin vanhan Japanin voisi kuvitella näyttävän elokuvien ja kirjojen perusteella. Luonnollisesti katselimme myös erästä temppeliä, joihin ei tosiaan voi olla törmäämättä näillä seuduilla. Ilta päättyi kuitenkin varsin varhain kaikkien ollessa hieman väsyneitä. Voimien kerääminen oli myös tarpeen sillä seuraavana päivänä luvassa oli Kiotossa viettämämme ajan kohokohta eli karaoke-ilta!

Seuraavana päivänä, eli eilen, seurue jakaantui taas kahteen Peltsin, Ollin ja Sampon lähdettyä kiipeämään kaupungin laidalla olevalle vuorelle, jonka laella on, yllätys yllätys, kuuluisa temppeli. Oli kuulemma hieno näköala kaupungin yli, sekä isoja pirullisia hämähäkkejä pelottelemassa kunniallisia kansalaisia. Itse vihaan kiipeämistä ja kaikenlaista rypemistä, joten jäin Jannen kanssa kasarmille suorittamaan henkilökohtaista huoltoa, jonka jälkeen menimme katsomaan Kioton keisarillista palatsia sekä sitä ympäröivää puistoa. Itse palatsiin emme kuitenkaan päässeet, sillä vierailua varten olisi pitänyt anoa lupa etukäteen. No eipä tuo mitään... puisto oli myös hieno, ja varsinkin eräs lammikko joka oli täynnä isoja rumia karppeja sekä huvittavia kilpikonnia. Paikalle eksyi myös pari tyttöä, joku ruotsalainen sekä saksalainen, joka jollain käsittämättömällä taikuudella oli oppinut täydellistä suomea. Puiston jälkeen Janne ja minä menimme syömään hyvää kanaa, salaattia ja sämpylää. Juomana oli hyvää appelsiinimehua. Tai näin ainakin muille äijille kerroimme. Oikeasti söimme kanaburgerit mäkissä. Saa nähdä mitä äijät sanovat kun tämän lukevat.

Ja sitten illan huipentumaan! Olimme edellispäivänä selvittäneet mistä päin kylää löytyisi hyvä karaokeluola, joten lähdimme hyvillä mielin etsimään tätä Cotton Club-nimistä paikkaa. Eipä sitä sitten kuitenkaan ihan heti löytynyt, vaan joudumme kysymään tietä pari kertaa. Ensimmäinen kysymiskerta oli aika hauska. Näin kadun toisella puolella ryhmän japanilaisia tyttöjä, joten hurmaavana herrasmiehenä marssin paikalle kysymään tietä. Keskustelu meni jotakuinkin näin:

Esa: Excuse me, do you speak English?

Tytöt: hiljaista hyminää... no no.

Esa: Cotton club karaoke?

Tytöt: IIIIIIIIHHHHHHI HIHIHIIIHIHHIHIHIIH, YES YES YES, HAI HAI HIHIIHIHIHIIHIHIHIHIIHIHIHIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIHHHHHHHIHIHIIHIHI. Go straitto, then rightto, again straitto and lefto. HAI HAI!

Että saatiinhan sitä jotain ohjeita :)

Thank you! Arigato!

Lähdimme siis etsimään karaokebaaria tyttöjen ohjeiden perusteella, mutta perille pääsimme vasta erään nuoren kundin opastaessa meidän oven eteen asti. Mutta Cotton club siis kuitenkin lopulta löytyi. Itse baari oli monikerroksinen talo, jossa jokaiselle porukalle annettiin oma huone, missä oli kaikki karaoken laulamiseen tarvittavat välineet. Parasta paikassa oli kuitenkin se, että parin tunnin aikana huoneeseen sai tilata niin paljon juomista kuin halusi. Kaikki sisältyi hintaan! Ei taitaisi tälläinen järjestely Suomessa onnistua. Juomat tilattiin huoneeseen puhelimitse mikä olikin yleensä aika mielenkiintoinen operaatio yhteisen kielen jäädessä muutamaan sanaan. No aina saimme jotain juotavaan ja laulu raikasi. Voitte kuvitella että 5 äijän laulu/huuto/älämölö ja meteli ei ole mitään kaunista kuunneltavaa. Saimme vielä hieman lisäaikaa, koska toinen mikrofoni ei toiminut ja jouduimme vaihtamaan huonetta kesken kaiken. Äärettömän hauskaa oli kuitenkin! Lopetusbiisi oli Kanye Westin ”Diamonds from Sierra Leone”, jonka Janne sujuvasti räppäsi meidän muiden hopatessa taustalla. Ei, ette koskaan saa nähdä videota!

KARAOKE! Hip'n'Hop

Karaokepaikasta siirryimme kaduille harhailemaan ja etsimään jatkopaikkaa. Täältä on jostain syystä yllättävän vaikea löytää mukavia pubeja/baareja. Luultavasti emme vaan osaa etsiä.. Kämpille pääsimme kuitenkin vasta kolmen kieppeillä, joten nukkumisaikaa ei jäänyt liikaa sillä hostellin check-out oli klo 11.00. Onneksi seuraava majapaikka, eli tämä ryokan, ei ollut kovin kaukana. Ryokan on muuten todella hauska majapaikka! Lattialla on jonkin sortin kaislamatot ja sängyn virkaa toimittaa ohuet patjat. Huone on avara ja valoisa, ja kylppäri on iso ja siisti. Vessa on taas japanilaiseen tapaan suhteellisen moderni, kun astuu sisään vessanpöntön kansi nousee itsestään ylös. Vessa myös vetää itse itsensä, ja luonnollisesti siinä on myös jo aiemmin kuvaillut automaattiset perseenpesuominaisuudet. Hienoa! Yksi hauska juttu vielä tästä ryokanista: me saatiin ”kimonot”! Uskokaa tai älkää, mutta meidän huonolla huumorintajulla niistäkin saa varsin paljon hupia irti.

No eihän nää ihan kimonoita oo mutta jotain siistejä japanilaisia härpäkevaatteita

Huomenna matka jatkuu kohti Tokiota ja matkan viimeistä etappia. Aika on mennyt taas todella nopeasti. Itse poistun Japanista jo lauantaina muiden sinnitellessä sunnutaihin asti. Muut poijjaat lentävät suoraan Helsinkiin, mutta minä painelen Pekingin kautta takaisin Moskovaan Sandran luo. Matka on ollut loistelias ja legendaarinen, mutta on se kyllä ihan kiva tulla jo kotiin. Alkaa jo vähän väsyttää tämä jatkuva siirtyminen. Tämä taitaa siis olla meikäläisen viimeinen blogaus. Kiitoksia kaikille kommenteista! Terkkuja kotiin ja kavereille! Nähdään taas pian!