11.8.2009, klo 10:05, Peltsi, Olkhonista Irkutskiin bussissa

Tervetuloa eläintarhaan!

Olkhonin kylä Khuzir oli todellinen eläintarha. Hyvin monta ärräpäätä tuli lausuttua öisin kun koirat aloittivat säännöllisen haukuntarinkinsä. Jossain vaiheessa lehmät kyrpiintyivät meteliin ja alkoivat ammua. Tämän jälkeen linnut heräsivät ja aloittivat älämölön ja sitten olikin jo varhainen aamu ja kukot alkoivat kiekua, jolloin olikin jo neljä eläinheimoa pitämässä matkalaisia hereillä. Tuli mieleen monia keinoja miten niistä koirista olisi halunnut hankkiutua eroon.

Mutta mutta. Paikka oli kuitenkin todella mahtava. Kuten Esa taisi mainita, eilinen vietettiin majapaikan organisoimalla retkellä saaren pohjoispäähän. Lähtö oli aamulla minibusseilla, joiden mainiosta kuoppaisesta kyydistä saimme nauttia toista tuntia. Keskivauhti taisi olla parikymppiä tunnissa, mutta sekin oli tarpeeksi tien kuntoon nähden. Pysähdyimme parilla näköalapaikalla ja lopulta päädyimme pohjoispäähän.

Pohjoispäässä oli kallioita, kivipaasia ja huikeita näkymiä. Pari tuntia kierreltiin, minkä jälkeen oli vuorossa lounas, jonka paikkaa saimme tosin arvuutella kun kukaan ei ollut kertonut meille oikeastaan mitään retken käytännön asioista. Tai, no, olihan ne, mutta meidän venäjän taito oli hieman ruosteessa. Paikallistettuamme lounaspaikan lähinnä arvausleikeillä ja kuskin (Vaseliini-Vasiliy) valkoisen hatun perusteella saimme eteemme oikeasti mahtavaa kalakeittoa. Keitto oli varsin autenttista, omasta keitostani löytyi kalan pää ja pyrstö, muiden keitoista löytyi valkoisia palloja, joita arvelimme hauleiksi. Ei näistä venäläisistä tiedä miten ne kalojaan metsästää.

Fisu kalakeitosta


Matka takaisin suositettiin veneellä. Mahtava sää, neljä tuntia veneen kannella, ei hassumpi yhdistelmä. Palattuamme suoritimme normaalit iltatoimet: päivällinen, uintia ja virvokkeita rannalla. Esa tosin ei liittynyt seuraamme, kärsi pienestä kuumeesta ja pahoinvoinnista, mutta nyt näyttäisi olevan varsin kunnossa jo. Tiedä häntä mitä peikkoja masuun oli eksynyt. Ehkä poikien teehuoneella syömät epämääräiset ”pallerot” toivat vieraita sikiöitä Esan masukkiin.

Veneen kannella lepuuttamassa


Olkhon on kuitenkin nyt varsin nähty. Todella hieno paikka, suositellaan kaikille. Kylässä näkyi muun muassa Coca-Cola -rekka, mikä hieman hämmensi matkalaistemme päitä (”mikä ei kuulu joukkoon?”). Hienoimpia hetkiä oli ehkä iltaiset kallioilla köllöttelyt ja kaikki niihin liittyvä sekalainen spontaani sekoaminen. Yhtenä iltana mm. tanssimme Sampon ympäri piirileikkiä laulaen ”mörkö se lähti piiriin”. Muut turistit eivät yleensä ymmärrä meidän tapojamme, vaikka yritämme kyllä pitää tarpeeksi kovaa meteliä että he meidät huomaisivatkin.

Normaali satunnainen sekoaminen


Kavelemassa pohjoiskarjen kallioita kohti


Nyt bussissa istuminen alkaa jo pikkuhiljaa kyrsimään, matka kestää noin kuusi tuntia plus lautan odottelu, mutta lautan odottelu kesti tällä kertaa noin kaksi tuntia. Aloitin blogaamisen heti bussin nytkähdettyä liikkeelle Khuzirilta mutta sain noin 5 sanaa kirjoitettua ennen kuin tien kunto keskeytti. Nyt löytyi jo asfalttitie, taidamme olla siis enää parin tunnin päässä Irkutskista! Irkutskista jatkamme junalla Ulan Udeen illalla, yö junassa ja seuraavana päivänä Ulan Udesta bussilla Ulan Batoriin. Jos siis kaikki menee niin kuin on sunnniteltu. Venäjällä on tosin ehtinyt jo vähän tottua siihen ettei hommat oikein toimi niin kuin niiden olettaisi toimivan. (Esim. yhdelläkään kauppareissulla ei olla saatu ostettua juuri sitä mitä halusimme.) Henkilökohtaisesti odotankin siis innolla russkilandiasta pois pääsyä, toivottavasti suunnitelmamme onnistuvat.

Pohjoispaasta.

Pohjoispaasta. Kalliossa on reika.