20.8.klo 22.45. Peking, Janne

Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa, että tää Peking on aivan loistava paikka. Kaikki toimii, kaikki on halpaa ja kaupungissa on rento ilmapiiri. Kaikki meistä tuntuvat tykkäävän todella paljon täällä oleskelusta. Jos nyt jotain negatiivista pitää sanoa, niin kiinalaisten tapa huutaa ja määkyä on kyllä todella rasittavaa. Kai täällä välimatkat kaikkialle on niin pitkät, että asiat on tavattu esittää kovaan ääneen, vaikka olisi ihan vieressä. Mitenkään erityisen kauniiksi kansaksi kiinalaisia ei myöskään voi kutsua. Tosin tämä huomio koskee etenkin miehiä. Ei sillä että me täällä erityisesti miehiä tuijoteltaisiin (uskoo ken tahtoo) mutta täällä on nyt sellainen trendi meneillään, että äijät kiskovat t-paitansa puoliväliin yläkroppaansa ja kulkevat napa paljaina muina miehinä kaupungilla. Etenkin tämä ilmiö on iskostunut lihaviin ja karvaisiin keski-ikäisiin miehiin, joten näky ei varsinaisesti ole ilo silmälle. Tytöistä en osaa sanoa mitään, koska olen varattu mies, enkä katsele muiden katiskoihin. Peltsi saa kertoa paikallisista tytöistä sitten aikanaan.
Mutta, mutta... Valitettavasti kaupungista ei olla saatu otettua aivan kaikkea parasta irti, sillä matkaseurue on kamppaillut melkoisten vatsapeikkojen kanssa viime päivät. Legolas-paralla taitaa olla nuolet loppu, kun kaikkia örkkejä ei ole saatu vatsalaukussa hengiltä ja niinpä eilinen olikin Ollin, Peltsin ja etenkin Sampon kannalta varsin piinallinen ja tuskainen päivä. Suolesta puski vuorotellen chili con carnea ja keitinlientä. Jos suihkusta ei tullut kuumaa vettä, niin anuksesta sitä kyllä virtasi. Näin Sampo ainakin tokaisi. Ollin ja Peltsin oli vielä aamulla määrä lähteä mun ja Esan kanssa tutustumaan Kesäpalatsiin, mutta aamupäivän aikana molempien vatsa alkoi märehtiä siihen malliin, että punkka kutsui kumpaistakin matkamiestä. Edellisenä päivänä oli kuitenkin käyty ostamassa mömmöjä paikallisesta apteekista, joten Rauno Repomiehen sanoin: lääkitys oli kerrankin kunnossa. Tämän vuoksi Esa ja mä, hetken aikaa tuumailtuamme, jätimme kovan onnen kolmikon kassulle ja päätimme lähteä kävellen parin kilometrin päähän eräälle Temppelialueelle. Lama Temple olikin hieno (joskin melko pieni) paikka, mutta viisituntisen ekskursion kuluessa aikaa kului enemmän ruokailuun ja kaupoissa pyörimiseen. Tosin molempia toimia suoritettiin melko huonolla menestyksellä.

Ruokailut ovatkin olleet täällä varsin hupaisia kokemuksia. Tähän mennessä ei olla taidettu kertaakaan saada sitä, mitä ollaan tilattu; aina jotain on jäänyt puuttumaan, joku on jäänyt ilman ruokaa tai ruoka on ollut vääränlaista. Vain harvat tarjoilijat täällä puhuvat englantia, joten informaatio ei täysin välity aina halutulla tavalla. Myöskään kuvien perusteella ruokalajin valitseminen ei aina toimi, tästä hyvänä esimerkkinä Ollin eteen tuotu sian suoli. Jossain ravintoloissa on myös englanninkieliset menuut (yleensä tasan yksi kappale), mutta käännökset ovat usein varsin erikoisia ja repeilyä aiheuttavia. Esimerkiksi ruokalaji nimeltä ”Face Movie” ei mua ja Esaa oikein puhutellut... Jos joku tietää, niin kertokaa ihmeessä.

Vatsataudin takia me ei olla pariin päivään ihan hirveästi saatu porukan kesken mainittavia urotekoja aikaan, joista voisi jälkipolville tai edes teille lukijoille kertoa. Puheenaiheet käsittelevät suuremmalta osaksi ulosteen koostumuksen muotoa tai laatua. Tai molempia. Näistä aiheista onkin viime aikoina riittänyt juttua oikein kivasti. Me ollaan jopa kehitetty oma Peikkoasteikko, skaalalla ykkösestä vitoseen. Vitonen tarkoittaa tavaran ulostulemista räjähtävällä voimakkuudella likipitäen kaikista mahdollisista aukoista, kun ykkönen taas luonnollisesti tarpeiden toimittamista vailla oireita - leppoisasti ja mukavasti. Tällä hetkellä porukan keskiarvo liikkuu kakkosen ja kolmosen välimaastossa, joskin äkillisiä (jossain tapauksissa jopa väkivaltaisen brutaaleja) siirtymisiä korkeampiin arvoihin esiintyy ajoittain. On oikeastaan melko vaikea sanoa, mistä johtuu, että me kaikki tulimme kipeiksi juuri täällä Kiinassa. Ruoka on ollut hyvää ja kypsää, me ollaan kiinnitetty huomiota hygieniaan ja vältetty hämyisiä ruokapaikkoja. Bakteerikanta lienee vaan niin erilainen verrattuna kotisuomeen, että juuri Kiinan rajavyöhykkeen ylittäminen laukaisi viritteillä olleen paskapommin.

Tänään seurueen kaikki viisi jäsentä olivat kuitenkin rivivahvuudessa ja vietimme päivän todella tehokkaasti heiluen kaupungilla kaikkiaan melkein 11 tuntia ja tutustuttiin mm. Kiellettyyn Kaupunkiin, Taivaallisen Rauhan aukioon sekä ydinkestustan kauppoihin. Seurue oli kuitenkin vatsataudin jälkeen niin huonossa hapessa, että suurimmalla osalla oli tarve syödä jotain turvallista ja suolaisen rasvaista. Niinpä sitä suunnattiin McDonaldsiin. Joo, joo. Tiedän mitä te aattelette: Vaan tyhmät länsimaalaiset menee Kiinassa mäkkiin. Mutta maistui kyllä todella hyvälle! Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan päivällinen kiskottiin napaan Pizza Hutissa, kun sellainen kerran sattui löytymään. (Hanna, koita kestää. Muista verenpaine! Tää oli pakkorako, eikä ollut mun idea!) Kyllä me ollaan koko reissu syöty terveellisesti ja paikallisia ruokia, mutta vatsapeikkojen vuoksi täytyi saada jotain sellaista mikä varmasti pysyy alhaalla. Lisäksi vatsataudin vuoksi useammalle kuin yhdelle reissaajalla on muodostunut jonkinasteisia angesteja tiettyjä täkäläisiä ruoka-aineksia kohtaan. Esimerkiksi henkilökohtaisesti en usko enää koskaan pystyväni syömään maustettuja nuudeleita. Nousee lusikallinen oksennusta kurkkuun jo pelkästä ajatuksestakin. Tänpäiväinen oli siis massiivinen poikkeus, sillä pikaruokaloissa ei olla reissun aikana syöty kuin kerran Moskovassa. Loppureissu sujunee tiukasti paikallisten ruokien parissa. Muun muassa Pekingin ankkaa on määrä kokeilla jo huomenna.

Sairastelu on vaikuttanut meidän matkasuunnitelmiin siten, että Pekingistä lähtöä on siirretty ainakin lauantaihin. Shanghaihin meneminen on nyt Matti Nykäsen sanoin ikään kuin fifty-sixty. Täällä Pekingissä on vielä niin paljon nähtävää, että turha kiirehtiä pois.

Tänään saatiin muuten viimein hommattua postikortteja. Huomenna olisi tarkoitus saada läpyskät postiin, joten ehkä tervehdykset saavuttavat teidät jo ennen kuin me ollaan takaisin Suomessa. Jostain syystä täältä oli erittäin vaikea löytää kortteja. Siinä missä Euroopassa tai Jenkeissä turistikortteja myydään jokaisessa kulmapuodissa, niin täällä niitä saa toden teolla metsästää. Kommunistit haluaa kai vahtia kaikkea mitä lähtee maan rajojen ulkopuolelle.

Nyt ollaan kämpillä, jalat rakoilla kaikesta kävelemisestä. Peltsi sai pari tuntia sitten tiedon olevansa tätä nykyä eno ja tarjosi meille kaikille oluet. Onnea Peltsi! (Ja Peltsin sisko.) Fiilis on kaupungilla heilumisen jälkeen urheilutermein ”väsynyt, mutta onnellinen”. Tuskin tässä hirveän kauaa jaksetaan pysyä valveilla ennekuin uni kietoo pehmeät käsivartensa väsyneiden matkalaisten ympärille.

Ai niin, virallinen reissubiisi on valittu. Meillä oli kolme vuotta sitten Jenkeissä reissubiisinä itseoikeutetusti PMMP:n Matkalaulu. Melkein jo luulin, ettei sitä voi ylittää, mutta onnistuipas! Tommy, Mä Elän Vieläkin on nyt hurmannut kaiki muut matkaajatkin ja aina kun winamp avataan, ei avausbiisistä ole epäselvyyttä. Great Success!

Nyt mä taidan alkaa kirjoitella niitä kortteja. Tai, no, ehkä mä käväsen sitä ennen tossa hostellin ”baarissa”...

P.S. Blogiin ei ole ilmestynyt kuvia kun tämä Kiinan IhmeInternet on niin €&%"¤# hidas ja vammainen. Tilanne korjataan kun pystytään. Pahoittelut sillä välin...