18.8.09 klo 19.25, Peking, Sampo

Ni hao! Pekingissä ollaan ja meininki senkun ihmeellistynee. Me taisimme kaikki odottaa, osittain muiden kohtaamiemme reissaajienkin kertomusten perusteella, että Peking olisi vähän niinkuin Moskova: suuri, ruuhkainen, likaisenharmaa, vähän ahdistava ja ulkomaiselle vaikeasti navigoitava. Vain kaksi ensimmäistä adjektiivia pitävät paikkansa. Kuten Peltsi kertoi, porukkaa on liikkeellä ennennäkemättömän järkyttävät määrät ja etäisyydet ovat aikamoiset, mutta muuten meno on ihan erilaista.

Moskovahan on tavallaan jo loppuunkäsiteltyä kauraa, mutta kerrottakoon nyt vielä yksi pikku anekdootti paikasta, koska siihen on loistokas aasinsilta. Me oltiin yhtenä päivänä metromatkalla hoitamaan ylihintaista rekisteröitymistä, jonka jokaisen turistin on tavalla tai toisella tehtävä. Meidän piti vaihtaa metrolinjaa asemalla, jolla kolme linjaa ristesivät. Normaali ihminen luulisi, että kun hyppää punaiselta linjalta ulos, laiturilla olisi jonkinlainen viitoitus siniselle linjalle, mutta näimme viittoja vain keltaiselle. Kohtalon oikusta olin juuri puhelimessa Tiian kanssa, joka sanoi ”joo, teidän pitää mennä ensin sen kolmannen linjan laiturin kautta”. Eli meidän olisi pitänyt vain jotenkin tietää, että meidän tuli seurata ensin vääriä kylttejä löytääksemme tiemme oikealle linjalle. Niin, ja Moskovassa ei juuri millään asemilla lue missään laiturialueella, mikä asema on kyseesä, mikä hankaloittaa huomattavasti oikealla asemalla jäämistä.

Tämän jälkeen Pekingin metron uudenkarheus ja varsinkin selkeys on jotain, millaista en ole nähnyt missään muualla. Tekstit sekä kuulutukset ovat kaikkialla kiinan lisäksi myös englanniksi, vaunuissa (jotka ovat muuten ilmastoituja) on linjakarttojen ohessa valotsydeemit, jotka indikoivat kulloisenkinhetkistä olinpaikkaa, ja kaikkialla on niin paljon kylttejä osoittamassa suuntia, että vain idiootti eksyisi näihin paikkoihin. Kun tulee laiturille, mistä menee junia kahteen eri suuntaan, raiteiden vieressä lukee aina, mihin ilmansuuntaan kyseinen juna on menossa. Niin, ja henkilökohtainen suosikkini. Kaikki Pariisissa reissanneethan varmasti tietävät, miten ärsyttävää on, kun varsinkin isoilla asemilla on kymmenen eri uloskäyntiä jotka on nimetty vain kadun mukaan, eikä koskaan voi tietää, mistä tarkalleen tulee ulos ja ulkona pitää usein eksyneenä vähintäänkin vaihtaa kadunpuoliskoa koska on tullut väärästä paikasta ulos. Pekingissä on laiturilla sekä aseman aulassa selkeät kartat, joihin on merkitty, ajatelkaa, uloskäynnit KIRJAIMILLA! Kun tulimme metrolla ekaa kertaa hostellin kulmille, meidän piti vaan tietää mihin suuntaan haluamme lähteä ulos tultuamme, ja karttaa vilkaistuamme yksinkertaisesti seurata kylttejä, jotka osoittivat tietä uloskäynnille D. Miten typeriä eurooppalaiset ovat, kun tällaisia juttuja ei olla saatu vieläkään aikaan? Tämä Pekingin metroelämys on ollut jotakuinkin yhtä valaiseva kuin jenkkien huikean selkeästi viitoitettu valtatieverkosto.

Muutenkin Peking on ollut kaikessa moderniudessaan suuri yllätys. Kaikkialla näkyy olevan kovin siistiä, talot sekä autot ovat pääosin uusia, porukka päristelee, tai pikemminkin liitää ääneti sähkömopoillaan, 12-kaistaisen pääkadun asvaltti on niin hiljainen että ohiviilettävästä liikenteestä kuuluu vain tasaista huminaa... sen näkee kyllä hyvin selvästi, että täällä on tehty todella rankkaa remonttia viimevuotisia olympialaisia varten, meininki on varmaan ollut aika erilaista viisikin vuotta sitten. Taisin mm. lukea jostain, että kaksi kaupungin viidestä metrolinjasta rakennettiin vartavasten viime kesäksi. Oma majapaikkamme sijaitsee onneksi rähjäisellä hutong-kujalla, missä on vähän enemmän paikallista, maanläheisempää tunnelmaa.

No joo, mennäänpä päivän tapahtumiin. Meidän liikkeellelähtömme oli aamulla taas tavanomaisen tehokas, jotkut meistä nimittäin nukkuivat melko pitkään ja säätämisten jälkeen päädyimme aamupalalle, tai oikeastaan lounaalle, klo 13. Tilasimme taas kaikenlaista hassua, tosin tällä kertaa meillä oli myös englanninkieliset menyyt, jotka auttoivat meitä välttämään suolistot lautasillamme. Hupia tuotti lähinnä nuori tarjoilijapoikanen, joka mm. ei suostunut myymään vähemmän nälkäiselle Peltsille pelkkiä nuudeleita, vaan pudisteli päätään hymyillen: ”noo, noo, noo”. Ei sitten.

Syöpöttelyn jälkeen hipsimme, emme suinkaan nähtävyyksien äärelle, vaan kaupungin megalomaaniseen halpis”tavarataloon” Silk Streetille shoppailemaan. Tännehän on tultu rinkat puolillaan poisheitettäviä vanhoja vaatteita vain sitä varten, että Kiinassa voisi vaihtaa sisältöä uudempaan. Silk Street osoittautui monikerroksiseksi megalomaaniseksi kompleksiksi, jonka sisällä myydään hirveästi kaikenlaista tavaraa elektroniikasta koruihin ja varsinkin ”merkki”vaatteisiin, joita agressiiviset myyjät tyrkyttävät välillä rajuinkin ottein vetämällä länsimaalaisen miljonäärin väkisin kauppaamiensa tavaroiden ääreen. Ahdistuneen alkushokin jälkeen pääsimme ihan hyvään vauhtiin, ja ainakin itseni suureksi yllätykseksi erityisesti Ollista kuoriutui käsittämättömän kovapintainen kauppamies. Mies löytyi tämän tästä pudistelemasta päätään ja toteamassa kovaan ääneen ”noo, what is this price? I got this same shirt for 25 yuan upstairs! What is the real price? Why are you lying? Come on!” ja niin edelleen. Viimeistään poispäin kävely pudotti hintoja ihan mukavasti, ja itse ainakin hyödynsin toistuvasti Ollin valmiiksi laskemia hintoja ostoksia tehdessäni. Myyjät tietysti näyttivät aina nyrpeää naamaa ja antoivat ymmärtää meidän maksaneen liian vähän, tyyliin Jannen ostaessa jotain kovan tinkimisen jälkeen: -myyjä: ”There you go, are you happy?” Janne: ”Yes. Are you? Johon myyjä, naama mutrulla: ”No.” Villisti veikkaamme paikallisten maksavan näistä kamppeista vielä hiukan vähemmän kuin mitä me saimme tingittyä, mutta ei kukaan meistä kokenut tulleensa pahasti ryöstetyksi paitojen irrotessa kolmella eurolla.

Vietimme kompleksissa lopulta useita tunteja ja saimme tehtyä monensorttisia hankintoja, mutta kaikki paikalliset nähtävyydet ovat edelleen näkemättä. Ne jäävät nyt seuraaville päiville. Mietimme edelleen, lähdemmekö täältä perjantaina vai lauantaina, mutta suunta alkaa olla selvä: koska olemme jo Pekingissä ja matka on ajallisesti vasta puolivälissä, taidamme koukata Qingdaoon Shanghain kautta. Mutta tästä lisää myöhemmin. Pian meitä kutsuu paikallinen yöelämä, joten huominenkin liikkeellelähtö saattaa viedä tovin jos toisenkin...