16.8.2009, klo 23.50, junassa Mongolian ja Kiinan rajalla, Esa

Matka on siis jo jatkunut Kiinan puolelle - ainakin luultavasti, sillä istumme edelleen junassa rajan läheisyydessä. Juna on tällä hetkellä suuressa hallissa, jossa siihen vaihdetaan telat Kiinan erilaisen raideleveyden takia. Rajanylityksestä ja junamatkasta saa kuitenkin joku muu kirjoittaa, sillä aion vielä palata Mongolian tapahtumiin..
Luonnonpuisto, jossa yhden yön vietimme, oli todella hieno paikka kuten Olli jo totesikin. En siis aio sen enempää paneutua maisemien kuvailuun, vaan kerron ikimuistoisesta illasta nuotion äärellä. Päivän aktiviteettien jälkeen illallinen maistui paremmin kuin hyvin (ainakin itselleni), jonka pääsimme viettämään iltaa kotikopramme läheisyyteen sytyttämämme nuotion äärelle. Nuotion sytyttäminen oli varsin mielenkiintoinen operaatio ilman kunnollisia välineitä, mutta Janne sai kuin saikin puolimärät puuklapit palamaan iloisesti. Tunnelma oli muutenkin erinomainen, sillä aiemmin kauppareissulle lähettämämme paikallinen mongolikundi oli hetkeä aiemmin palannut reissultaan auto täynnä tilaamiamme kallisarvoisia ja mieltä virvoittavia tuotteita.

Koska meidän bileet on aina kylän parhaat, nuotiopiiriimme liittyi pian amerikkalainen pariskunta, joka oli matkalla kotiin Japanissa vietetyn vuoden jälkeen. Jenkkien jälkeen seuraamme liittyi vielä kaksi saksalaisprinsessaa, jotka olivat aiemmin epäilleet ulkoilman olevan liian kylmä heidän herkille hipiöilleen. Menossa mukana oli myös eräs Manchesterin seudulta tuleva kaveri, siis se sama joka seuraavana päivänä juuttui samaiselle kalliolle, mille osa meidänkin porukasta syystä tai toisesta kiipesi. Itse välttelen kaikenlaisia kallioita, rotkoja, syövereitä ja muita vaarallisia paikkoja.

Mutta asiaan. Meininki oli hauska ja meno kiihtyi illan vanhetessa hyvän huumorin ja hommaamiemme virvokkeiden ansiosta. Naurua riitti ja keskustelu liikkui milloin milläkin elämänalueella. Saksalaisprinsessat olisivat kovasti toivoneet Jannen räppäävän heille, mutta jostain syystä hiphopmiehemme ei pyyntöön suostunut. Puitteet illanvietolle olivat aivan uskomattoman upeat sillä yllämme loisti ennennäkemättömän kirkas tähtitaivas. Itse en ole moista nähnyt muualla kuin ehkä Lapissa. Lapissa on vaan se ongelma, että silloin kun tähdet näkyvät parhaten,eli talvella, on ulkona niin kylmä että siellä ei voi olla. Kansallispuistossa ilma oli viileä, mutta ei kuitenkaan niin kylmä että se olisi pakottanut matkalaiset kopran lämpöön liian aikaisin. Lisähupia iltaan toivat muutamien metrien päässä käyskennelleet lehmät, hevoset ja vuohet. Kun paikalla on eläimiä on siellä myös niiden jätöksiä, eli paskaa. Toinen saksalaisista päätti sitten työntää pimeässä kätensä lehmänläjään..hheheh, nauratti vähän.

Aamun valjettua isäntämme olivat kiikuttaneet kopramme edustalle aamiastarvikkeita. Pienellä pöydällä oli leipää, hyvää hilloa sekä teetä. Popsimme leipää innolla (paitsi Sampo, en tiedä miksi) ja aloimme vähitellen valmistautua paluuseen Ulan Batoriin. Seuraamme liittyi jälleen edellisillan amerikkalaiset, joiden kanssa vaihdoimme yhteystietoja – mukavaa porukkaa.

Vaikka Terelj-kansallispuisto on vain noin tunnin ajomatkan päässä Ulan Batorista, tuntuu kuin olisi toisessa maailmassa. Aivan upea paikka jälleen kerran! Jos Mongoliaan päädytte, niin käykääpä katsastamassa kyseinen paikka.