18.8.2009, klo 00.30, Pekingissä, Peltsi

Helou. Ollaan Kiinassa! Täällä on aika paljon hassun näkösiä ihmisiä ja ne puhuu hitosti omituista kieltä. Tää vaikuttaa aivan selvästi jumalattoman kokoselta China Townilta. Kuten Esa yllä, minäkin aion suorittaa aikadilataatiosiirtymän ja raportoida ensin edesmenneistä tapahtumista.

Lähdettyämme Terelj-kansallispuistosta aamulla, vietimmme loppupäivän hieman soikeissa tunnelmissa (suomeksi ”väsyneissä”), kiertelimme hieman Ulan Batoria, ostimme pientä krääsää, mutta lähinnä valmistauduimme seuraavan aamun junamatkaan Kiinan puolelle. Ulan Batorissa ei loppuenlopuksi oo kamalasti nähtävää, vaikka onkin miljoonakaupunki. Tosin rento ja mukava sellainen.

Aamulla heilahdimme junaan, joka oli yllättäen kiinalainen. Tehtyämme hieman vertailuja totesimme maksaneemme noin puolet liikaa lipuista mutta pääasia että saatiin paikat junaan. Koittivat väittää että niitä on vaikea saada jnejnejne. No, junaan kuitenkin päästiin ja matka pääsi jatkumaan.

Junissa on sellainen systeemi, että jokaisessa maassa käytetään aina kyseisen maan ravintolavaunua. Eli aina rajalla vaihdetaan vaunu toiseen. Joten valikoimat ja hinnat ja kaikki muukin vaihtuu samalla. Tällä kertaa oli siis vuorossa mongolialainen ravintolavaunu, mikä oli erittäin tehokas kaikessa. Ongelmaksi ainoastaan muodostui se, että ehdimme sanoa ehkä viisi sanaa kun edessämme oli jo kolmen lajin päivällinen oluilla höystettynä. Jotta tapahtumasta jäisi todistusaineistoa, kerron nyt rakkaalle blogillemme että allekirjoittanut yritti hidastaa muita, jotta olisi ehditty kysyä hintoja ensin, mutta nälkä vei voiton. Tietäähän sen mitä siitä sitten tuli... Ruoka oli hyvää, olut maistui ja lasku oli käsittämätön. Loppuenlopuksi päädyimme maksamaan noin parikymmentä euroa vähemmän mitä pyydettiin (maksettiin noin 75e), joten homma oli täydellistä kusetusta millä yritettiin vaan vetää mahdollisimman paljon rahaa tyhmiltä turisteilta. No, eihän tuohon hintaan nyt kuollut mutta enitenhän näissä ärsyttää se kusetus.

Kiinan puolella meininki oli jotenkin täysin erilaista heti. Kaikki (kiinalaiset virkailijat) olivat erittäin ystävällisiä, uusi O-P:mme olisi varmasti jopa vitsaillut meidän kanssa jos olisi löytynyt yhteinen kieli. Ainoa valopilkku junan Mongolian työntekijöissä oli passeja kysynyt naisvirkailija, joka heti ensimmäiseksi veti käden lippaan avatessaan hyttimme oven! Kiinan rajaviranomaiset olivat mukavia, tehokkaita ja ystävällisiä. Jäi erittäin hyvä ensivaikutelma tästä isosta maasta.

Koska Mongoliassa ja Kiinassa on eri raideleveydet (mistähän ihmeestä sekin taas johtuu, Mongoliahan käsittääkseni erosi Kiinasta joskus vuonna papu), junaan piti vaihtaa eri pyörät alle rajalla. Tätä varten juna ajettiin vuoren kokoiseen halliin, nostettiin kokonaan ilmaan ja pyörät yksinkertaisesti pyöritettiin alta pois ja uudet tilalle. Katsotaan jos tästä saisi jotain kuvia oheen. Oli varsin härö kokemus...

Mutta anyway. Kiinaan saavuttiin, ja Pekingiin pysähdyttiin. Ja hitto vie tää kaupunki on mahtava! Täällä alkaa pikkuhiljaa ymmärtämään, että ehkä niitä kiinalaisia onkin muutama enemmän kuin suomalaisia: kaikki paikat ovat täynnä ihmisiä, kaikki paikat ovat isoja ja kaikkia paikkoja on monta. Lisäksi hikeä löytyy paljon; kosteusprosentti tuntuu olevan yli pari pykälää yli sadan ja lämpöä kolmisenkymmentä astetta. No, lämpöä tosin taisi olla kymmenen astetta enemmän kuukausi sitten vielä.

Kesti jonkin aikaa paikallistaa meidän Sweet Garden House -hostelli, joka sitten osottautui varsin mainioksi paikaksi. Mikään täällä ei maksa paljoa. Ensi töiksemme pistimme pyykkikoneen pyörimään ja lähdimme läheiseen ravinteliin syömään. Janne tosin jäi sänkyyn, oli Jannen vuoro taistella mahapeikkoja vastaan. Itse taidan olla nyt ainoa jolla ei ole ollut mitään ongelmia. Mutta. Ravintolassa oli sattumalta jopa kuvia annosten yhteydessä, joten tilaaminen oli ”helppoa”. Jokainen tilasi mielestään parhaimman näköisen annoksen, ja lopputulos olikin sitten varsin hämmentävä: Esa sai maksaa, allekirjoittanut ja Sampo hyvää lihajuttua ja Olli jotain sitkeää ja niljakasta. Kaikkien muiden annoksen menivät suhteellisen hyvin alas, mutta Olli osoitti pieniä ongelmia mättönsä suhteen. Jälkeenpäin saimme selville syyn: näytimme menusta ottamaamme kuvaa hostellin työntekijälle, joka ilmoitti ruoan olleen sian suolta. Että näin. Pitihän sekin kokea.

Loppupäivä vietettiin säätäen erinäisiä nettiin liittyviä asioita (kyllä, maa sensuroi niin Facebookin, YouTuben kuin blogspotinkin, missä tämä blogimme sijaitsee). Itse parhaillani yritän säätää erilaisia vippaskonsteja, miten kyseisille sivustoilla pääsisi estoista huolimatta (avainsanat: tor, proxy, vpn), mutta mikään ei ole onnistunut vielä. No ei säätämiseen koko loppupäivää mennyt, illalla nähtiin kaupungilla vanha Dallas-tuttumme Esan serkku Vesa, joka sattumalta osui taas matkareittimme varrella olevaan kaupunkiin. On tää maailma ihmeellinen paikka. Käytiin parilla oluella ja nyt porukka on nukkumassa keräten voimia huomiseen shoppailu+kiertely+eksyminen -päivään. Siirryn itsekin unten maille. Hyviä öitä, huomenna Pekingin ankkaa!