9.8. klo 08.55 Olkhonin saari, Lake Baikal, somewhere in Siberia, Olli

Minibussimatka Olkhoniin

Kuten odotettua, akku loppui bussissa. Siis läppäristä. Silloin kun viimeksi kirjoittelin, meinasin juuri todeta, että bussikyytihän on itse asiassa yllättävän tasaista, vaikkakin äärettömän ahdasta. Taisin sen jossain vaiheessa ääneenkin todeta, mikä oli tietenkin taas iso virhe. Koska kuskin päästyä vauhtiin meno muuttui todella hurjaksi ja jopa hengenvaaralliseksi. Lehmien ohella bongailimme tien varrella todella monta hautakiveä, jotka oli selkästi siellä kunnioittamassa edesmenneitä autoilijoita. Eikä ihmetytä enää sekään asia yhtään, meno oli nimittäin tien päällä todella villiä. Nopeus vaihteli aina sen mukaan, mentiinkö ylä- vai alamäkeä, kuski nimittäin ajoi koko ajan TÄYSIÄ. Ja reitin varrelle osui todella isoja mäkiä, joten hengenlähtö ei ollut kaukana. Pari kertaa meinasi kolahtaa ihan kunnolla. Alkumatkan asfaltoidut tieosuudet vaihtuivat päällystämättömiin teihin, joten auton olemattomat iskarit joutuivat todella koville. Ehkä huippukohta matkan aikana oli silti se, kun kuski yhdessä ylämäessä yllättäen iski täydestä vauhdista jarrut pohjaan. Tyynesti hän kävi keräämässä tieltä pakoputken ja laittoi sen auton katolle. Luojan kiitos se ei ollut meidän autostamme, vaikka sitä hetken pelkäsimmekin. Noh, lopulta kaahaaminen kuitenkin kannatti, koska tullessamme Olkhonille vievälle lautalle ajoimme suoraan sisään (ohittaen vielä juuri ennen lauttaa yhden bussin!) lauttaan, joka lähti liikkeelle sillä sekunnilla kun olimme päässeet sisään. Siinä vaiheessa aloimme kuitenkin ymmärtämään, miksi paikkaa oli niin kovasti etukäteen hehkutettu. Kirkas vesi, vuoria ja todella kauniit maisemat. Kyllä kiitos. Toiselle puolelle päästyämme köröttelimme vielä hyvän tovin eteenpäin ennen kuin saavuimme majapaikkaamme yhteensä reilun kuuden tunnin matkustamisen jälkeen.

Khuzirin kallioilla. Osan oli pakko kiiveta taustalla nakyvalle kalliolle...


Nyt siis olemme uudessa majapaikassamme jurtassa eli koprassa, mutta annan Esan kertoa siitä enemmän ja muutenkin tästä paikasta. Muut matkalaiset vielä nukkuvat, eilisilta venähti fiilistellessä hieman pidemmäksi.

Suhteellisen hyva tie matkalla Olkhoniin. Huomioi oudot elaimet.


Kerronpa vielä kuitenkin aikani kuluksi hieman tavoista ja käytännöistä, jotka ovat vakiintuneet porukassamme. Itse asiassa oikeastaan kaikki nämä hyväksi todetut käytänteet aloitettiin jo Jenkkireissulla kolme vuotta sitten, joten osalle lukijoista nämä ovatkin jo tuttua kauraa. Ensinnäkin tupalompakko on asia, jota ilman ei enää tulisi toimeen. Se on siis lompakko, jota käytetään yhteisten asioiden hoitamiseen (eli lähes kaikki kulut matkan aikana). Tupaan laitetaan siis rahaa aina tarpeen mukaan, ja sieltä maksetaan ruoat, majoitukset, bussiliput etc. Kaikkien muiden mielestä tupa on äärimmäisen mukava keksintö, koska silloin ei koskaan tarvitse maksaa mitään omista rahoista, mutta Esan mielestä tupaa joudutaan täyttämään aivan liian usein. Se on kuitenkin ihan ymmärrettävää että Esa ei ole täysin tottunut käytäntöihin, olihan hän viime reissussakin vain viikon mukana. Tupalompakon haltija vaihtuu päivittäin, aamulla herätessä vuorossa on aakkosjärjestyksessä seuraava.

Toinen yhtä tärkeä asia on demokratia. Se tarkoittaa siis sitä, että kaikki päätökset tehdään äänestämällä, ja enemmistö on aina oikeassa. Tasatilanteessa tupalompakon haltijan ääni ratkaisee. Äänestämällä voidaan ratkaista vähemmän tärkeitä asioita kuten reittiä, majapaikkoja tai syömistä koskevia asioita, tai oikeasti tärkeitä asioita kuten sitä, ovatko Sampon ”vitsit” oikeasti hauskoja vai ei. Ne äänestykset päättyvät luonnollisesti aina siihen lopputulokseen, että eivät ole, ja sekös Sampoa harmittaa. Mutta minkäs teet, koska päätöksistä ei voi valittaa.

Kolmas riemun kiljahduksia ja harmaita hiuksia aiheuttava asia on arvonnat. Arvontoja suoritetaan monista asioista, tärkeimpänä aina uuteen majoitukseen tultaessa nukkumapaikat. Allekirjoittanut arvontaministerinä yksinoikeutetusti hoitaa arvonnan ja valvoo sen puolueettomuutta. Yleensä joku aina saa arvonnoissa ns. tyhjän arvan, kuten nukkumapaikan lattialla. Häviäjän hajoilua onkin aina yhtä riemukasta seurata. Yllättävän usein tyhjä arpa osuu Sampon kohdalle. Eilen oli uskomattoman hieno seurata neljän ranskalaisjantterin toimintaa, kun heille selvisi, että yksi heistä joutuikin majoittumaan eri paikassa kuin muut jonkun varaussählingin vuoksi. No, arvonnallahan se selvisi, eikä tarvinnut kielitaitoa ymmärtää kuka hävisi arvonnan. Näin se homma toimii siis muuallakin päin maailmaa.

Mutta annetaanpas Esalle puheenvuoro, tiedossa todennäköisesti kasapäin fiilistelyä tästä todella hienosta Olkhonin saaresta.