7.8. Jossain Tayshetin lähellä, 4500 km päässä Moskovasta, klo 17.30 (Moskovan aikaa) Janne

Jep. Junamatkamme alkaa lähestyä loppuaan. Ajateltiin porukan kesken, että teitä saattaisi kiinnostaa minkälaisen matkaväen kanssa me tässä oikein matkaa taitetaan. On meinaan melko kirjavaa sakkia... Ollia ja Sampoa vastapäätä asuvat Andrey ja Sasha, jotka ovat nuoria rentoja jamppoja. Sashalla on mukana suhteellisen simpsakka tyttöystävä. Lisäksi seurueeseen kuuluu jonkun täti, joka ei ole oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin nukkunut koko matkan ajan. Täti on kuitenkin suhteellisen rento; ei ole valittanut mistään ja on hereillä ollessaan melko lailla messissä meidän jutuissa. Sasha osaa vähän englantia, Andrey ei juuri ollenkaan.

Junaseuramme


Mua ja Esaa vastapäätä asuu Mummo ja pappa, joista ensimmäinen me ollaan ristitty kärpäsmummoksi, koska tää big mama tuntuu vetävän puoleensa näitä siivekkäitä olentoja. Me ei oikein tykätä kärpäsmummosta, koska se kilahti meille toissailtaa, kun yksi italialainen ja etelä-afrikkalainen kaveri tuli moikkaamaan meitä. Andrey ja Sasha kutsuivat mummoa yksiselitteiseksi hulluksi. Mummon ja papan kanssa matkaa noin kuusivuotias tyttö, joka käy noin 27 kertaa vessassa päivän aikana (mikä on aavistuksen rasittavaa, koska meidän sängyt on vaunun viimeisinä ja siksi vessan vieressä) sekä parikymppinen ukkeli, joka on sanonut matkan aikana kaksi sanaa: ”daa”, sillloin kun kysyttiin meneekö se Irkutskiin, ja ”Njet”, sillon kun tarjottiin sille kaljaa. Muuten se istua mollottaa sängyssään, nukkuu tai lukee, muttei kommunikoi kenenkään kanssa. Me ollaan melko varmoja, että se on KGB:n leivissä ja se tappaa meidät heti, jos me vaan annetaan sille siihen syy. Tosin me ollaan kyllä tähän mennessä varmaan annettu jo montakin syytä...

Nämä on siis ihmisiä jotka asuu meidän lähistöllä. Heidän lisäksi vaunussa asuu Hajuvana; noin 50-vuotias äijä, joka haisee aivan p*rkeleen pahalle. Hajuvana liihottelee meidän vaunun läpi noin 77 kertaa päivässä, on asioillaan viis minuuttia ja palaa takaisin. Ja tämä rituaali toistuu siis hyvin usein. Hajuvanan tunnistaa jo kaukaa ja haju jää leijumaan loossissa likipitäen siihen saakka, kunnes ukko palaa takaisin; entistä pahemman hajuisena.
Toinen arkeamme ”riemastuttava” kaveri on ”Tykinkuula”. Tykinkuula on nimensä veroinen kaljupäinen läskikasa joka ei kävele vaan lentää ohitsemme pari kertaa päivässä. Vauhti on aivan kasittamattoman kova ja etenkin Esalla on mennyt Tykinkuulan kanssa pata täysin jumiin. Tykinkuula ei tee mitään, kunhan ravaa vaunun läpi ja palaa sitten tykkiinsä. Esan hajoilu riemastuttaa etenkin Sampoa, joka muutenkin tuntuu nauttivan matkalla olosta aivan erityisesti silloin, kun muita sieppaa ja syvalta.

Junatunnelmaa


Jokaisessa vaunussa on vaununhoitaja, ja tietysti meidän vaunuun sattui kaikkein nyrpein ja ankein lehmä, jota Siperiasta löytyy. Me kutsutaan tätä Luciferin sukupuusta risteävää palleroa lutvikkaasti Olli-Pekka Karjalaiseksi, eli O-P:ksi, koska heissä kahdessa on huomattavan paljon samaa näköä. O-P:n töihin kuuluu mm. ihmisten tappaminen katseella, mattojen jatkuva suoristaminen, komentelu, tietokoneen virtapiuhan vetäminen seinästä lupaa kysymättä sekä imurointi seitsemältä aamulla. Me ei tykätä siitä, eikä se meistä. Tosin tänään iltapäivällä nähtiin pieni ihme, kun O-P hymyili pienelle lapselle. Pian sen jälkeen Sampo kävi ostamassa O-P:lta teetä ja tämä ilmoitti hinnan englanniksi. Sampo sanoikin että se alkaa epäillä, että O-P:lla on ehkä sittenkin sielu.

Kaikkien oudoin tapaus me nähtiin kuitenkin eilen. Andrey tapasi jonkun vanhan koulututtunsa, kun jalkauduttiin eräälle asemalle keskellä Siperiaa. (Mikä todennäköisyys siihenkin edes on???) No, kuitenkin, Andreyn kaveri on lievästi sanottuna omitunen. Peltsi luonnehti häntä sanoilla ”häiriintynyt” ja ”pimeä”. Neiti on taideopiskelija ja tätän jonkinasteinen hippi ja luonnonlapsi. Sellainen joka höpöttää koko ajan omia juttujaan, ei tajua yhtään että sitä voisi ehkä vähän kiinnittää huomiota vaatetukseensa eikä mitä luultavimmin ikinä aja karvojaan. Kyllähän tälläisiin tapauksiin on yliopistolla törmännyt moneen kertaan, mutta kyllä tämä on ainut laatuaan. Päällä tällä naikkosella on sellainen psykedeelinen hippikolttu, joita näkee mm. Forrest Gumpissa 70-luvun flashbackeissä. Eilen tämä huolettoman hullu kettutyttö halusi kuulla suomalaisia runoja ja kun sellaisia ei porukasta heti kuulunut, niin neiti alkoi itse esittää meille hyvin syvällisesti ja vahvasti elätynyneesti venäläistä kansanrunoutta, minkä jälkeen hän halusi puhua kanssamme rakkaudesta. Meidän viiden oli harvinaisen vaikea pidätellä pokkaa... Myöhemmin yöllä Novosibirskissä hippiämmän nähtiin juoksentelevan pitkin asemaa päästellen suustaan vapautuneita ynähdyksiä ja kiljahduksia. Tätä ennen akka oli juossut suihkulähteen reunalle hörppimään (varmasti hyvinkin puhdasta) vettä. Aiemmin tänään eräällä asemalla tämä samainen naisolento olisi halunnut tanssia sillan päällä kanssamme valssia, mutta me ei saatu Peltsiä suostumaan. Harmi! Olisi saatua varmasti todella hyvää videomatskua!

Lopuksi hieman omista fiiliksistä: ei se Moskova ehkä niin paha ollut, mitä viime blogauksesta saattoi ymmärtää, mutta sen verran voin kaikille kertoa, että mulla ei ainakaan ole mitään mielihalua matkustaa sinne uudemman kerran. Se on ankea, iso, rasistinen, kylmä, jännittynyt, epärehellinen, vaarallinen, likainen ja vastenmielinen. Matkustaminen äijien kanssa täällä junan karjavaunuloossissa on ollut kyllä hauskaa, tosin oman ”hytin” saaminen olisi kyllä TAVALLAAN ollut mieluisampaa... Matka on taittunut yllättävän letkeästi, tosin tänään on ollut hieman levottomampi päivä, kun etenkin suihkuttomuus (ja mökkihöperyys) alkaa vallata enemmän alaa. Huomenna ollaan jo Baikalilla, jota kohtaan mulla on suuret odotukset. HJYVA FIILIS!!! JEE! JEE!

P.S. Me ollaan koko päivän ajan yritetty Peltsin kanssa bongata jänistä, koska reissun nimi on Kaniinit ja Lupiinit. (Tää oli Peltsin väläytys joskus suunnitteluvaiheessa, joka sitten syystä tai toisesta eskaloitui yli kenenkään tarpeiden.) Lupiineita me ollaan ikkunasta nähty, mutta kaniinit puuttui. Kuitenkin, siinä vaiheessa kun me oltiin nähty kaikkia muita eläimiä ja jo luovuttu toivosta nähdä jäniksiä, niin Andrey taputtaa mua olalle ja sanoo ”look”. Kännykässä komeilee kuva jossa se roikottaa pupua korvista ilmeisesti Moskovan eläintarhassa. Siis mitä helvettiä?!