No niin! Kone temppuilee ja itsekin hukkasin pari hassua kappaletta. Ei auta muu kuin aloittaa alusta.
Vielä pari sanaa Moskovasta. Kuten ehkä jo kävi ilmi, muita poikia ei kaupunki kauheasti miellyttänyt, ja suoraan sanoen vaikutti siltä, ettei porukkaa pahemmin kiinnostanut tutustua koko paikkaan. Niinpä emme muutaman päivän aikana kyllä nähneetkään juuri mitään. Ei se Moskva minunkaan suurin suosikkicityni ole, mutta itse pidän sitä kuitenkin mielenkiintoisena ja ehdottomasti vierailemisen arvoisena paikkana. Kaupungilla on kuitenkin melkoisen värikäs historia, joka on monituisin tavoin yhä läsnä katukuvassa. Tällä on toki huonotkin puolensa, kuten miliisien terrori ja korruptio, mutta samalla se on ihan näin valtiotieteilijän näkökulmasta jotenkin äärettömän kiehtovaa. Onneksi ehdin jo männävuosina tutustua cityyn paremmin, eikä tämän pikavisiitin tehottomuus päässyt nyt pahemmin harmittamaan. Luulen että Moskvaan lähitulevaisuudessa muuttava toveri Heiskanen on samoilla linjoilla kanssani.
Meidän saapumisemme Irkutskin-junaan oli aika ikimuistoinen tapahtuma. Kenenkään odotukset elinolosuhteidemme suhteen eivät toki olleet hirveän korkealla, mutta karjavaunun ahtaus ja etenkin avoimuus taisivat tulla kaikille hiukan yllätyksenä, kuten myös se, että budjaamme kaikki punkissa käytävän varrella eikä loosseissa, joissa olisi ollut edes hiukan omaa ”rauhaa”. Varsinkin Jannen kasvoilta loisti alkuvaiheessa jokin, joka ei ollut tulkittavissa ihan vilpittömäksi innostukseksi. Itse pääsin kuitenkin välittömästi junan nytkähtäessä liikkeelle mahtavaan matkaeuforiatilaan, joka oli verattavissa kolmen vuoden takaiseen automatkan starttiimme Nykistä. Muissakin reissaajissa alkoi pian selvästi huokua vastaavanlaisia viboja, ja valojen himmetessä ja kaljatölkkien auetessa jengi alkoi jo olla aika tyytyväistä elämäänsä.
Nyt ollaan tultu jo yli 3000 km Moskovasta itään. Irkutskiin on Moskvasta vajaat 5200 km, eli voiton puolella ollaan! Kuten Peltsi totesi, varsin ihmeellisesti aika ei meinaa millään käydä pitkäksi. Sen sijaan se ei tunnu riittävän mihinkään, ja Jannenkin mukanaan tuoma kirjasto on säilynyt lähes koskemattomana (kaikki huutelee tosin lukeneensa jotain). Kun aikaa on, on myös aikaa suunnitella tekemisiä hyvin eteenpäin: ”huomenna on juhlapäivä, voisin vaihtaa paidan!” -”joo, ja mä voisin vaihtaa bokserit!”
Junaelämä ei ehkä pitemmän päälle kuitenkaan sovi meille niin hyvin. Yhtälö on vaikea: toisaalta meillä on paljon aikaa, vähän tekemistä, halpaa viinaa ja sosiaalisia kanssamatkustajia, toisaalta taas täällä on kova vaunukuri, aikaiset hiljaisuusajat ja aikavyöhykkeiden ylitykset, jotka sekoittavat päivärytmiä ja lyhentävät iltoja. Mahdottomaksi se menee sitten, kun junasta löytyy vaunullinen saksalaisia opiskelijoita...
Maisemat eivät tässä junaillessa vaihdu ihan yhtä tiuhaan kuin aikoinaan Ameriikassa, mutta maasto kyllä muuttui paljon avarammaksi kun pääsimme Uralin tälle puolen. Enemmän kuitenkin kiehtoo paikallinen arkkitehtuuri. Ohittamissamme tuppukylissä on paljon taloja raunioina tai sortumisen partaalla, eikä useimpia puu- eikä betonihökkeleitä ole jaksettu maalata lainkaan. Silloin harvoin kun maalia on käytetty, se on useimmiten rumaa ”venäjänsinistä”, eli sitä turkoosilta vivahtavaa vaaleansinistä, jota ei länsimaissa varmaan edes myydä missään. Monissa taloissa, joita maali on koskenut, väriä löytyy siltikin vain ikkunanpielistä. Asemilla parveilee huivipäisiä mummeleita myymässä joskus enemmän, joskus vähemmän epäilyttäviä ruokia, vaatteita, kaloja ja marjoja. Itse kylissä ei ainakaan junan ikkunaan näy juuri minkäänlaista elämää. Panee miettimään, millainen elämä olisi edessä jos syntyisi tällaiseen paikkaan, valovuoden päähän ”sivistyksestä”. Harvoilla lienee hirveästi mahdollisuuksia edetä kauas kotikylästä.
No, Venäjän kuu mollottaa taivaalla, valot sammuvat taas kohta ja Novosibirsk lähestyy. Taidetaan lähteä kaljalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti