2.8.09 klo 18.00, Moskova, Sampo

Privjet! Blogaus alkaa ja sain itse innokkaimpana raapustajana taas kunnian aloittaa, sillä verukkeella että aloitin viimeksikin. Ensimmäinen junamatka alkoi eilen ihan mielenkiintoisesti jonkinasteisella hässäkällä mm. Peltsin sutiessa viime hetken pyyheostoksilla, mutta karja saatiin kaikki samaan vaunuun turvallisesti. Vanhan tavan mukaan Esa ei tietenkään ollut mukana menomatkalla, mutta sen paikalla oli melkein yhtä kaunis, Moskovan-vierailulle lähtenyt Silja sekä ryhmälippuun mukaan tullut uusi tuttavuus Pirkko(-Iiris). Oli ihan hyvä saada vähän ensituntumaa junailuun, kun sitä nyt tullaan aika lailla tällä reissulla tekemään, mutta vähän yllättäen ensitunnelma oli hiukan vaisu ja sanalla sanoen helvetin väsynyt. Se ei varmaan toki laisinkaan johtunut ainakaan allekirjoittaneen ja Peltsin edellisen yön touhuista. Itse sain muuten yksimielisellä äänestyksellä ensimmäisen päivän ”päivän vittunaaman” tittelin, kun oli ollut vähän rankka päivä eikä matkajärjestely kiireisine pakkauksineen ja yksinäisine ruokaostoksineen ihan hirveästi napannut.

Nousuun kuitenkin päästiin (ilman ulkopuolisia apuja), ja junamatka Moskovaan meni ihan rattoisasti huonoa läppää heittäessä. Kaikki söi ravintolavaunussa blinejä ja muuta hyvää paitsi Peltsi, joka tilasi puolestaan hieman vaatimattomamman kuuden euron ”sandwichin”. Peltsi varmaan voi kertoa siitä joskus lisää. Syöpöttelyn jälkeen päästiinkin tutimaan, ja kaikkihan tietysti nukkuivat pitkään ja sikeästi. Tai sitten ei. Kun saavuimme sunnuntaiaamuna klo 8.25 sateiseen, tuuliseen ja aution harmaaseen Moskovaan, junasta purkautui kyllä surullisin ekan päivän matkaporukka mitä on koskaan nähty. Iloista tunnelmaa korosti pieni aseman nurkalla tapahtunut kohtaus, kun joukko veli venäläisiä armeijapoikia pisti aasialaista kaveria kuonoon ihan asenteella. Tervetuloa Moskovaan!

Matkaajat edustamassa junassa

Meillä oli n. 6 tuntia aikaa tuhlattavana ennen Esan saapumista ja majapaikan varmistumista, ja meininki oli tosiaan vähän ankeahko. Itse tulin tosin ihan hyvälle tuulelle kavereiden ilmeitä katsoessani. Kiva olla taas reissussa, eikö! Varsinkin kun en itse enää ollut se vittunaama. Kevyen aamupalan, sekoilun ja häröilyn jälkeen mentiin kaljalle kahvilaan, missä sattuikin reissun eka ”hauska juttu”. Meikäläinen räpläsi nimittäin muina miehinä Siljan polvea pöydän alla, kun Peltsi alkoi yhtäkkiä voihkia himokkaasti: ”se on niin pehmeä!” Tätä jatkui hyvän aikaa ja porukka alkoi pian katsoa Peltsiä hämmentyneenä. Mitä se nyt taas on keksinyt? Tässä vaiheessa vihdoin havaitsin taputelleeni koko ajan Peltsin jalkaa. No, ihan samalta se tuntui.

Piristävän eroottisen tuokion jälkeen kävelimme taas ympäriinsä punaisen torin tuntumassa ja välteltiin humalaisia armeijapoikia. Meille kävi nimittäin ilmi, että tänään oli joku laskuvarjojääkärien vuosittainen juhlapäivä punaisen torin paraateineen ja palveluksessa olevia inttipoikia oli jäpittämässä siellä täällä – ja sitten niitä reserviläisiä baretit ja raitapaidat päällä ja pullot kädessä. Saimme kuitenkin syötyä terveelliset mäkkisafkat lounaaksi, ja pöydässä istuessamme saimmekin ilouutisia, kun Esa ilmoitti majapaikan varmistuneen – salaisesta paikasta! Esalle tuttu henkilö nimittäin aloittaa täällä nyt samoihin aikoihin salaisen tehtävän ja me pääsimme heti etuoikeutettuina nauttimaan salaisesta vieraanvaraisuudesta. Itse olen tästä ainakin ihan fiiliksissä, ja puitteet on kyllä näin ensituntumalta aivan salaisen mahtavat.

Meinasi unohtua! Esa toi meille kaikille ihan mielettömän yllärin, nimittäin reissupaidat! Se oli painanut meille ihan loistavat siniset paidat, missä lukee ”Kaniinit ja Lupiinit 2009” (kyseessä siis Peltsin taannoinen visio Siperian florasta & faunasta), eikä pallopippeleitäkään ollut unohdettu. Nyt kutsuu ravintola, joten jätetään tämä lyhyeksi johdannoksi ja joku muu jatkakoon.

Sampo