8.8. klo 13.30 (Moskovan ajassa klo 7.30), Olli, parikymmentä kilsaa Irkutskista eteenpäin

Istuskellaan tässä paraikaa minibussissa noin puoli tuntia Irkutskista Olkhoniin päin. Esa otti juuri kuvan lehmästä, joka olla möllötti puoliksi tiellä, autojen ajaessa ohitse suunnilleen.. täysiä. Turvallista menoa. Suomessa tähän autoon mahtuisi maksimissaan kahdeksan ihmistä, meitä on kyydissä tällä hetkellä kuskin lisäksi 14 plus rinkat. Osa rinkoista on tosin katolla, mikä sinänsä myös hieman huolettaa. Istumme Sampon, Esan ja Jannen kanssa nelisteen takapenkillä, tällä hetkellä on Sampon vuoro nojata eteenpäin, jotta kapeat hartiamme mahtuvat olemaan. Matka kestää arviolta 5-8 tuntia, itselläni selkä huutaa leipää jo nyt.

Miten tähän tilanteeseen sitten on jouduttu/päästy?? Viimeinen päivä junassa meni noudattaen samaa kaavaa kuin edellisetkin, eli ihan leppoisissa merkeissä. Vikana iltana rupes jo vähän olemaan semmonen olo, että ehkä tää on jo vähän nähty homma. Mutta kokonaisuudessaan todella kokemisen arvoinen junamatka, kuten matkakomraatit ovat jo aiemmin osuvasti kuvailleetkin. Viimeinen yö oli melko epämiellyttävä johtuen aikaerosta Moskovaan, joka oli neljässä päivässä ehtinyt kasvaa jo viiteen tuntiin. Juna oli perillä Irkutskissa Moskovan aikaa viideltä aamulla, joten itselläni ja monella muullakin unet jäivät alle pariin tunnin mittaisiksi. Fiilis oli kuitenkin hyvä, 80 tunnin junailun jälkeen oli kiva päästä perille. Asemalta saimme Andreyn avustuksella hankittua liput valmiiksi Irkutskista Ulan Udeen kolmen päivän päähän, ja niinpä suuntasimme etsimään infoa erinäisistä asioista junatuttavamme Piken hostellille. Saimme erittäin ystävälliseltä hostelliemännältä kaikki haluamamme tiedot, blogin päivitettyä ja bussikyydin Olkhonin saarelle Baikal-järvelle, jossa seuraava majoituksemme sijaitsee. Odotellessa bussia ehdimme myös lounastaa viereisessä pizzeriassa. Kaikki odottivat vesi kielellä meheviä, isoja pizzoja monen päivän nuudeli- ja puuroruokavalion jälkeen, mutta kuinkas kävikään? Vaikka kuinka yritimme selittää asiaa ja luulimme jo saaneemme tahtomme läpikin, loppujen lopuksi eteemme tuotiin kolmen haukun kokoiset pizzapalat. Pettymys oli suunnaton, mutta onneksi hintakaan ei ollut paha ja puolet pizzoista jätettiin kostoksi maksamatta. Peltsi ehti myös hajottaa vessan oven. Loppujen lopuksi jäimme siis oikeastaan plussan puolelle. Noh, nyt siis kuitenkin istumme täällä renkaiden päällä liikkuvassa sardiinipurkissa nälkäisinä, väsyneinä ja likaisina. Suihkussahan ollaan oltu viimeksi neljä päivää sitten.