5.8.09, klo 14.10, Esa, yksi päivä junassa, noin.1000 kilometriä Moskovasta itään

Eilen illalla noin kello 23.30 nytkähti juna liikkeelle Moskovan Jaroslavin-asemalta, joten itse matkanteko pääsi alkamaan! Moskova, eli tuleva kotikaupunkini jäi taakse. Oikean vaunun sekä makuupaikkojen paikallistaminen onnistui ystävällisten junaemäntien ja yksinkertaisen elekielen avulla suhteellisen helposti ja nopeasti. Sitten vaan miehet ja reput vaunuun ja kohti Siperiaa! Todella hieno tunnelma!



Junasta ja matkustusolostuhteista on pakko kertoa. Matkustamme siis jonkin sortin avo-osastossa, jota myös karjavaunuksi kutsutaan, missä kaikki matkustajat ovat yhdessä suuressa tilassa ilman sen kummempia loosseja. Osa porukasta oli jossain määrin kauhun ja epäuskon vallassa nähtyään vaunun olosuhteet, mutta ainakin allekirjoittanut oli aivan fiiliksissä.

Yksityisyyttä ei siis todellakaan ole, mutta ei se mitään sillä tunnelma on lämmin ja positiivinen. Kanssamatkustajat ovat ilmeisen kiinnostuneita omituisesta suomalaisporukasta, joka jostain syystä ottaa kuvia mm. sängyistä ja muista Siperian-junan ihmeistä. Tuttavuutta naapureihin alettiin tehdä heti, jonka seurauksena todettiin että yhteistä kieltä ei ole. Tänään yhteydenotot ovat kuitenkin lisääntyneet ja kommunikointi monipuolistunut sanakirjaa apuna käyttäen. Olli erityisesti on nähnyt vaivaa yhteisymmärryksen saavuttamiseksi naapurin kundin kanssa. Yhdistävänä tekijänä toimi myös Sampon lusikan katoaminen, ja hetken päästä löytyminen Peltsin perseen alta. Kyseinen lusikkaepisodi aiheutti kovaäänistä naurua sekä meidän porukassa että naapureissa. Sampoa ei kuitenkaan jostain syystä naurattanut.



Sängyt puhtaine lakanoineen ovat ihan mukavat lukuunottamatta sitä, että ne ovat kaikille normaalipituisille ihmisille liian lyhyet. Sampo meistä pisimpänä varmasti huomasi asian hyvin. Vessa löytyy jokaisesta vaunusta, ja on sellainen kuin sen voi olettaa junassa olevankin. Vaunussa on myös samovaari, josta saa kuumaa vettä teen ja pussiruoan kokkailua varten. Junaemäntä kiertää säännöllisin väliajoin myymässä virvokkeita ja pientä syötävää. Minusta ja junatädistä tuli hyviä kavereita heti aamusta, kun ostin kaksi rasvaista ja limaista lihapiirakkaa. Herkullista! Tai sitten ei..

Tässä osassa Venäjää maisema on hyvin lähellä suomalaista metsien ja peltojen hallitsemaa maisemaa. Janne sanoikin, että ihan hyvin voitaisiin olla Pohjanmaalla.

Tässä on sitä todellista matkustamisen tuntua. Oli mielenkiintonen tunne juoda olutta pimeässä vaunussa keskellä yötä ventovieraiden ihmisten keskellä ja katsella taivaalla mollottavaa Venäjän kuuta.

Vielä monta päivää aikaa istuskella junassa.. eiköhän tässä vielä tapahdu jos jonkilaista hauskaa, josta muut voivat sitten kirjoittaa. Seuraavaksi raportointivuorossa taitaa olla Herra Peltonen.

PS. Timo, tekisikö mieli olla täällä? ;)